Huonekalut

Yhden jalan vinotuet olivat poikki tyvestä. Ne piti korvata uusilla samanmuotoisilla ja pituisilla tuilla ja liimata paikoilleen.
Uudet diagonaalituet jalkaan. Muotoilu tapahtui aistinvaraisesti eli vertaamalla uutta osaa vanhaan sorvauksen aikana. Lopputulosta ei erota alkuperäisestä.

Istuinosa oli surulisen näköinen sen toimittua suihkujakkarana muutamia kymmeniä vuosia.

Uudet osat paikoillaan vasemmassa jalassa
Kyseessä on aito tuote. Leima pohjassa todistaa asian. Varjelluin paikka entisöinnin aikana ettei sotke eikä turmele sitä
Lopputulos kuvattuna kevätauringossa. Istuinosan värivirheet kertovat selvästi karusta elämästään suihkussa. Lakka ja maali kiiltävät hienosti kuvassa
Ilmari Tapiovaara. Pirkka-jakkara.

Designe-huonekalut. Meillä Suomessa on ollut hienoja ja idearikkaita huonekalusuunnittelijoita joiden tuotteet yhä tänä päivänä koristavat monien koteja.

Alvar Aalto, Tapio Wirkkala joka oli monipuolinen teollinen muotoilija teki hienoja kokeiluja vanerilla. Ilmari Tapiovaara loi tänäpäivänä hyvin halutun ja arvostetun sarjan erilaisia huonekaluja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin… Designemuseossa, Kasarminkadulla Helsingissä, voi käydä tutustumassa tunnetuimpien Suomalaisten muotoilijoiden tuotantoon.

Tiny-e korjaa kaikkia puuhuonekaluja ja valmistaa puuttuvat osat jos osia puuttuu.